Tiiän et mun pitäis pysyy susta kaukana.
Tiiän, että mä en merkitse sulle mitään.
Satutat, kusetat, ryyppäät, poltat, painostat, syytät muita sun omista virheistä.
Silti en osaa päästää irti.
Mitä järkee tässä on?
Mäkään en osaa olla reilu tyttöystävä, tiiän sen.
Kaikesta huolimatta rakastan sua.
En nää meillä kahella mitään tulevaisuutta.
Me ollaan niin erilaisia.
Tiiän etten voi oikeestaan auttaa sua.
Ja säki tuut vaan rikkomaan mua lisää.

Ehkä musta tulee sun takia entistä epävarmempi,
ehkä ne unettomat yöt palaa taas, ehkä entistä pahempina?
En osaa, enkä kuitenkaan haluakaan lopettaa tätä.
Oonko mä oikeesti liian lapsellinen vaan kaikkeen tähän?
En mä tiedä, että mitä mun pitäis tehdä.
En luota suhun,
sunkaan ei kannattais luottaa muhun,
en voi luottaa itteenikään.
Miksi oon tämmönen?



Jotenki musta vaa tuntuu etten pääse tästä jutusta yli muuten ku antamalla itteni vaa rakastua.
Kai mä sitte satutan itteni.
Katotaan miten käy.

-Evena