Pyh, vuodatus ei suostu toimimaan ja heittämään tänne muutamaa kuvaa. :<
No mut, mulla on ollu hiuka draamaa täs viimeakoin mut nyt näyttää jo paremmalta, eiköhän tä tästä...

Täähttp://www.youtube.com/watch?v=AzGEkThuPDY kappale kertoo aika hyvi siit et mitä mulle on tapahtunu... Ja miltä musta on tuntunu.

Täs parin viime viikon aikaan oon kyl huomannu et ketkä on oikeesti semmosia ystäviä, ketkä on musta kiinnostuneita ja ketkä välittää. Ja oon ilonen et mulla on semmosia ihmisiä mun ympärillä. <3
Sitte taas tuli huomattua, et yks mun yhtenä parhaina ystävinäni pitämä ihminen, ei ollukkaa niin ihana ihminen ja häntä ei mun tunteet oikeesti kiinnostakaan. Tai mun elämä ylipäätään.

Hmm, oon ollu laiska bloggaaja ja nyttekää ei hirveesti kiinnostais kirjottaa.

Nojoo, vedin eilen rakkaalla mopollani ympäri... No, muutama mustelma tuli ja toinen polvi on auki, ei sen pahempaa. Lähinnä kamalinta oli se, että kaaduin matkalla kouluun ja varmaan puoli koulua näki sen... -.- Lisäksi mun mopon keula on nyt vino... Mut eiköhän seki viel kuntoo saada.

Joop, ei mul tosissaa oo nyt mitää mist kiinnostais kirjottaa. Kokeilen taas joku päivä jospa noi kuvat suostuis ilmaantuu tänne...

...Mun rakkaat edesmenneet lemmikit,
kaverit joiden kanssa ei enään olla väleissä,
joku elämää suurempi rakkaus.
Kai osa meistä kaikista aina vaan odottaa,
tällasia sieluja.
Niitten tapaamista.


Elämässä ei sais pelätä liikaa,
jos aina varoo,
ni eihän siitä tuu mitään.
Täytyy uskaltaa kokeilla,
ja jos se päättyy huonosti ni ainakaa ei tartte kuolla ilman, että on eläny täysillä...


Voiko tätä enää korjata?
Satuttaisko kumpaaki vaan vähempi jos luovutettais nyt?
Entä jos tän kuitenki voi korjata, jos me oltais vaa vahvempia kaiken tän jälkeen, jos me oltais jotain viel parempaa ku ennen...
Valitseminen on aina vaikeeta.


Huomaan tän itestäniki.
Mitä läheisempi ihmine,
sitä nopeemmin alkaa uskomaan kaikkeen mitä toinen sanoo.


Se tuntuu niin pahalta,
kun kerran kuvittelee että se vanha paha elämä on jäänyt taakse.
Ne itketyt ja valvotut yöt, sumussa kujetut päivät ja ulkonpuolisuuden tunne.
Kaikki se paska, joka satuttaa, mut ei silti jaksa oikeen tuntua enään miltään.
Sitten huomaa, että päätyy taas siihen samaan pahaan maailmaan, eikä voi asialle mitään.


...


En tiiä, et onko mun nukkumiseni ees tervettä.
Jos kukaan ei estä, mä vaan nukun ja nukun ja nukun ja kun uni loppuu kesken mä vaan makaan paikoillani ja toivon nukkuvani. Nukkuessa ei tartte ajatella mitään, kaikki vaan on. Sun on lämmin ja hyvä olla, kukaan ei pakota mihinkään. Mikään ei satu. Mutta mä vihaan heräämistä.

Noo, ei tällä kertaa mitään enempiä, ei oikeen oo fiiliksiä kirjotella pitempään...
-Evena

Tiiän et mun pitäis pysyy susta kaukana.
Tiiän, että mä en merkitse sulle mitään.
Satutat, kusetat, ryyppäät, poltat, painostat, syytät muita sun omista virheistä.
Silti en osaa päästää irti.
Mitä järkee tässä on?
Mäkään en osaa olla reilu tyttöystävä, tiiän sen.
Kaikesta huolimatta rakastan sua.
En nää meillä kahella mitään tulevaisuutta.
Me ollaan niin erilaisia.
Tiiän etten voi oikeestaan auttaa sua.
Ja säki tuut vaan rikkomaan mua lisää.

Ehkä musta tulee sun takia entistä epävarmempi,
ehkä ne unettomat yöt palaa taas, ehkä entistä pahempina?
En osaa, enkä kuitenkaan haluakaan lopettaa tätä.
Oonko mä oikeesti liian lapsellinen vaan kaikkeen tähän?
En mä tiedä, että mitä mun pitäis tehdä.
En luota suhun,
sunkaan ei kannattais luottaa muhun,
en voi luottaa itteenikään.
Miksi oon tämmönen?



Jotenki musta vaa tuntuu etten pääse tästä jutusta yli muuten ku antamalla itteni vaa rakastua.
Kai mä sitte satutan itteni.
Katotaan miten käy.

-Evena